 | |
| Kuva: Hertta Lehtovirta |
Keskikesän juhla on taas tältä vuodelta takana päin. Tällä kertaa se olikin tasapuolisesti lähes kaikille kautta maan varsinainen kymmenen pisteen juhannus - nimittäin lämpöasteilla mitaten. Perinteinen jussin sää, ei siinä mitään. Kesä on vähälumista aikaa.
Meidän juhannuksemme yllätysvieras oli kuvassa poseeraava uuttera, joskin hiukan pahantuulinen perheenäiti. Vaikka oikeastaan niitä vieraita taisimme olla me, tämä sortin sakki eikä suinkaan reviirinsä nokkava valtiatar. Käpytikka oli nimittäin kevään aikana saanut kaikessa rauhassa ilman ihmisten häiriötä taltata pesäkolonsa aivan kesäasunnon pihapiiriin, kotikoivun kylkeen. Tikkaäiti ei ollut osannut lainkaan aavistaa, että sen kodin rauha järkkyisi moneksi päiväksi kesken kaikkein kiireisimmän vuodenajan, kun pesässä on monta nälkäistä nokkaa lakkaamatta ammollaan.
Ja kyllä emo antoikin meidän kuulla kunniamme: Jopa nokka täynnä toukkia ja pikkuhyönteisiä sen onnistui kiukkuisesti komentaa meitä "Pois, pois, heti pois, äkkiä, äkkiä!" Koivunkolokodista taas kuului toinen komento: "Ruokaa hetii, äitii, äkkiiiii..." Emoparka on mahtanut olla suorastaan puun ja kuoren välissä, kun toisaalta kasvaville olisi pitänyt järjestää kuvuntäytettä, mutta toisaalta taas pesän turvallisuus olisi vaarantunut vakavasti, jos sen sijainti olisi paljastunut ruokatoimituksen vuoksi. Toukkajahdin uuvuttama mamma ei varmaankaan tullut ajatelleeksi, että pesän melko huomiotaherättävä arkkitehtuuri sisäänkäyntiä sateelta suojaavine kuisteineen teki kovin vaikeaksi olla huomaamatta sitä, kuin myös nälkäisten teinien kimeät vaatimukset. Teimme silti parhaamme ja koetimme olla hienotunteisesti omissa oloissamme, mutta se ei vielä riittänyt vakuuttamaan huolekasta emoa vaarattomuudestamme.
Vasta siirryttyämme sisälle pääsi poloinen emo hoitamaan varsinaista tehtäväänsä. Nokka luikertelevia ja sätkytteleviä herkkuja pursuten se sukelsi pesään, ruokki lapset, siivosi kodin ja kiirehti takaisin ulos - nokka ihan yhtä täynnä ulos tullessa kuin sisälle mennessäkin, saimme me ikkunasta kurkkijat huomata. Uudestaan ja uudestaan. Ehkäpä rouva Käpytikkakin on saanut oppia suusta suuhun, nokasta nokkaan kulkeneen ikiaikaisen esiäitien työohjeen tuo tullessas', vie mennessäs'?
Kesä se on tämä vähäluminenkin versio, juhannus aina valoisa ja ihana, luonto koreimmillaan, linnuilla ja eläimillä pienokaisensa hoidettavana, muistuttivat tikanpojat puustaan, kuin myös pikkuisille siivilleen kupsahtelevat talitintin palleroiset lapset ja hömelön utelias oravanpoika.
Mukavaa lomaa heille, joilla sellainen on, reipasta ja antoisaa työviikkoa muille!
Kesäterveisin
Saija
