sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kalevala Koru 50 vuotta sitten

Kalevala Koru on niin vanha yritys, että juhlavuosiakin on nipussa jo kunnioitettava määrä. Tässä arkistojen kätköistä muisteloita yhdestä, jonka aikoihin suurin osa meistä nykyisistä työntekijöistä ei ollut edes syntynyt.



"Taiteilija Börje Rajalinin suunnittelemat, hopeasta taotut rannerengas ja kaulakoru savukvartsiitteineen kuuluvat Kalevala Korun 25-vuotisjuhlanäyttelyn esineistöön."  kertoi kuvateksti Kansan Uutisissa vuonna 1962.


Ja koko artikkeli kuuluu näin:

"Suomalaisen korun juhlanäyttely Helsingissä
Kalevala Koru 25-vuotias

Finnish Design Centerissä Helsingissä avattiin eilen Kalevala Korun 25-vuotisjuhlanäyttely tasavallan presidentin puolison Sylvi Kekkosen kunnioittaessa tilaisuutta läsnäolollaan. Näyttelyn avauksen ja esittelyn suoritti Kalevala Korun toimitusjohtaja Sylvia Sarparanta.

Pieni, mutta erittäin edustava suomalaisten korujen juhlanäyttely  on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa on museomallien mukaan valmistettuja koruja ryhmiteltynä valmistusmateriaalin mukaan pronssi-, hopea- ja kultaryhmiin. Useimmat näistä koruista ovat kuuluneet Kalevala Korun valmistusohjelmaan alusta pitäen. Näiden korujen alkuperäiset mallit ovat peräisin rautakaudelta, viikinki- ja ristiretkien ajoilta.

Näyttelyn toisessa osassa on ryhmä koruja, jotka esittelevät eri taiteilijoiden töitä. 12 toimintavuoden jälkeen aloitti Kalevala Koru nimittäin uudenaikaisten suomalaisten korujen valmistuksen. Tämä alkoi korujen piirustuskilpailun julkistamisella, ja koska Suomessa oli tämän alan suunnittelu kokonaan uusi asia, ei suomalaisia korumuotoilijoita ollut vielä olemassakaan. Kilpailuun ottivat osaa muiden alojen taiteilijat, joukossa kaikkein nimekkäimpiäkin.

Ensimmäinen ammattinaan korumuotoilua pitänyt taiteilija on Eero Rislakki, joka työskenteli Kalevala Korussa 5 vuotta ja teki todella uraauurtavaa työtä modernin suomalaisen korun luomiseksi. Hänen työtään on jatkanut Kalevala Korun nykyinen taiteilija Börje Rajalin, jonka muotoilema hopeahimmeli toi v. 1960 Milanon Triennalessa kultamitalin sekä taiteilijalle että Kalevala Korulle."

Hyvin vanhaa, hyvin uutta... Samalla, suomalaisten korujen viitoittamalla tiellä ollaan yhä!

Mainion sähköisen vanhojen korujen kuvastomme sivuilla voi käydä fiilistelemässä vaikkapa millaisia koruja tehtiin tuolloin, 1960-luvun alussa. Eiköhän niistä moni mahtanut olla juuri tuossa artikkelin näyttelyssä.

Juhlavuoden nostalgiatunnelmissa

Saija



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti