Cipollata

 

Tehtaalla on nyt pieni suvantovaihe. Syksyn uutuudet ovat matkalla myymälöihin ja joulutohinat toisaalta vielä pienen tovin päässä. On hyvä hetki rentoutua ennen omiakin jouluvalmisteluja ja paeta syysviimoja neljän seinän sisään. Hyvä hetki on myös elähdyttää sielua ja ruumista kynttilöiden, ystävien ja kuuman keiton seurassa. 

Syksyisin keitellään usein kaaliruokia, jotka sadon äskettäin valmistuttua ovatkin luontevaa, hitaasti kypsyvää syysruokaa. Oma ajankohtainen suosikkini valmistuu kuitenkin toisesta syyssadon tuoksahtavasta tuotteesta, sipulista. Luotto-ohjeeni vaatii valmistuakseen aikaa ja kyyneliä, mutta vaivaa vain kohtuudella. Tulossa on italialaiseen cipollataan pohjautuva resepti, kaikessa yksinkertaisuudessaan sanalla sanoen herkullinen. Tarvikkeet ovat

1 kg keltasipuleita
500 g säilyketomaatteja
50 g voita
4 rkl oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
suolaa
vastarouhittua mustapippuria

Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi ja pane ne likoamaan yön yli runsaaseen kylmään veteen. Vesi tulee aamulla haisemaan todella karmaisevalle, joten astian on syytä olla mahdollisimman tiivis tai ulkosalla.

Seuraavana päivänä kaada vesi pois ja valuta renkaat hyvin. Kuumenna voi ja öljy kasarissa ja kuullota hyvin valutetut sipulirenkaat. Lisää silputtua basilikaa maun mukaan, itse laitan aika reilusti. Suolaa ja pippuroi, peitä kannella ja hauduta hiljaisella tulella ruskistamatta. 

Sipuleiden hautuessa painele tomaatit siivilän läpi (ehkä valmiiksi paseerattukin kävisi...). Lisää tomaattisose ja vettä sen verran, että keitosta tulee mieluisan paksua. Tarkista maku. Hauduta vähintään tunti, mieluummin pidempään.

Tarjolle olen laittanut pöytään keiton päälle ripoteltavaksi paahdettuja leipäkuutioita (mieluiten maalaisleivästä itse paahdettuja) ja palasta raastettua parmesaania.

Parmesaani on pakollista, mutta leipäkuutiot voi korvata esimerkiksi myös leivällä ja sopivilla  päällysteillä tai vaikka pienillä pasteijoilla.

Jos keiton jälkeen kotoiluntarve ei ole vielä tyydytetty, syksyistä teemaa voi jatkaa sienten parissa.  Kokoelma nuppimallisia vetimiä, purkinpohjat maalia, ja kas näin järjestyy sienisaalis ilman eksymisen vaaraa!

Iloa ja valoa syksyyn!

Toivottaa 

Saija

Tilauskoru juhlistaa

Aina joskus laatikoiden kätköistä putkahtaa Kalevala Korun KK-leimalla varustettuja koruja, joita ei löydy vanhoista eikä uusista kuvastoista, ei tuoteluetteloista. Sellaisten korujen taustoista tulee meillekin silloin tällöin kyselyjä. 

Kyseessa saattaa tällöin olla tilaustyönä tehty korumallisto. Tällaisia toimeksiannosta tehtyjä, tilaajan tarvetta vastaamaan suunniteltuja koruja kutsutaan meillä yleisnimellä liikelahja, mutta muihinkin tarkoituksiin niitä toki halutaan, kuten vaikkapa juhlistamaan järjestöjen tasavuosia.

Juuri tällaisen suunnittelutyön sain tehtäväkseni talvella, kun omistajajärjestömme Kalevalaisten Naisten liiton ensimmäinen jäsenyhdistys, Helsingin Kalevalaiset Naiset, halusi juhlistaa 75-vuotisjuhlavuottaan ikiomalla korulla.

Yhdistyksellä on Töölössä tunnelmallinen kerhotila nimeltään Sommelo. Sommelo on ihana sana, jotenkin tuttu ja suussa mukavasti pyörähtävä, ihan varmasti suomea, vanhakin, mutta harva silti osaisi kertoa mitä se oikein tarkoittaa. En tiennyt minäkään ennen tätä mikä sommelo on. Nyt tiedän, että se on nimi pallolle, joka muodostuu käyttöä odottamaan kieputetusta koivuntuohisuikaleesta. Sellainen koristaa yhtdistyksen kerhotilan seinää ja se oli tilaajan toivoma suunnittelun lähtökohta.

Tilaustöissä on hiukan vaihtelua prosessin kulun suhteen, mutta tällä kertaa lähdimme liikkeelle niin, että suunnittelin muutamia koruluonnoksia, joiden perusteella yhdistyksen arvovaltainen raati valitsi valmistukseen lähtevän mallin. Seuraavaksi meillä tehtaalla valmistettiin korun prototyyppi, jota tehdessä hierotaan pienemimmätkin tekniset yksityiskohdat juuri oikeanlaiseksi. 

Kun prototyypin avulla korusuunnitelma on todettu kaikin puolin toimivaksi ja toiveiden mukaiseksi, voidaan muutkin tilatut korut viimein valmistaa. Mukaan tulee aina myös korun taustasta kertova tarina, kuten muihinkin Kalevala Koruihin. Aivan yksittäiskappaleita näin ei kannata valmistaa, mutta esimerkiksi sadan kappaleen sarja on jo realistinen toteutettavaksi. Aikaa tilauksesta valmiiksi tuotteeksi kuluu joitakin kuukausia.

Otin suurena kunniana saada suunnitella Helsingin Kalevalaisten Naisten tilaaaman Sommelo-korun. Sainhan näin jättää omankin sormenjälkeni upeaan ikään ehtineen vireän kulttuurijärjestön historiaan.

Viime viikolla minulla oli viimein ilo esitellä yhdistykselle valmis Sommelo. Siinä sommelon renkaat saavat seuraa toisista muodostaen yhdessä laajenevan verkoston. Sillä Helsingin yhdistys on ensimmäinen, täältä kaikki alkoi, mutta jäsenyhdistyksiä on tällä hetkellä Suomessa 58 ja Ruotsissakin kolme. Pitkää ikää niille kaikille, ja aivan erityisesti tietenkin

PALJON ONNEA HKN 75!

Kuva: Hertta Lehtovirta

Aaltojen tuoma aarre

Mikä on kaikkein vanhin tunnettu ihmiskunnan käyttämä jalokivi? Vanhoja ovat toki vihreäraitainen malakiitti Afrikasta, sinettisormuksista tuttu akaatti Sisilian Achetesjoesta, verenpunainen rubiini Aasiasta ja violetti ametisti Etelä-Amerikasta, mutta kaikkein vanhin jalokivi on kotoisin täältä pohjoisesta. Kreikkalaiset sanoivat sitä auringonjumalan tyttären jähmettyneiksi kyyneliksi.

Pohjolan hunajanvärinen kulta, meripihka, oli käytössä jo esihistoriallisella ajalla.  Muinaiset metsästäjät löysivät Itämeren rannoilta läpikuultavia, aalloissa hioutuneita paloja, joiden uskottiin tuovan onnea. Niitä käytettiin kulttiesineinä ja laitettiin myös hautoihin mukaan matkalle tuonpuoleiseen. 

Pronssikaudella meripihka antoi jopa nimen yhdelle Euroopan ensimmäisistä teistä. Niin arvokasta ja haluttua se oli. Meripihkareitiksi kutsuttu tie kulki Pohjois-Euroopasta Adrianmerelle, ja sitä pitkin meripihkakauppa kävi Itämeren rannikolta Mykeneen, mistä puolestaan tuotiin pronssia pohjoiseen.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin meripihka ei ole kiveä, vaan 50 miljoonaan vuotta sitten kasvaneiden mäntyjen kovaksi polymerisoitunutta pihkaa. Tertiäärikautiseen puuhun tulleesta vauriosta on alkanut valua pihkaa, jota on kertynyt isommiksi ja pienemmiksi paakuiksi. Paakut ovat kovettuneet, kerääntyneet jääkauden myllerryksissä maankuoren savikerrostumiin ja merenpohjaan. Osa meripihkasta on ajautunut myrskyissä rannoille, etenkin Itämeren etelärannoille, mistä sitä on kerätty.

Meripihka on lasin tapaan amorfinen aine. Se ei milloinkaan kovetu täysin, vaan on ikuisesti huomaamattoman hitaassa liikkeessä. Ehkä meren liike on jäänyt sen muistiin?

Suurinta tunnettua, lähes kymmenen kiloa painavaa meripihkapalaa säilytetään Berliinissä, mutta kiehtovimmat palat eivät ole suinkaan suurimmat, vaan ne, joiden kautta aukeaa ikkuna menneisyyteen. Osaan tahmeasta, tuoreesta pihkasta on aikanaan takertunut hyönteisiä, oksia, pikkuliskoja, jopa kokonaisia kukkia. Nämä aikakapselit ovat säilöneet muinaiset muistot pikkutarkasti alkuperäiseen asuunsa.  Sanotaan, että yhdessä tuhannesta meripihkapalassa on hyönteinen.

Meripihkan englanninkielinen nimi amber tulee arabiankielen sanasta anbar , joka puolestaan on "aaltojen tuoma". Tätä aaltojen tuomaa aarretta on myös jäljitelty. Lasiset ja muoviset jäljitelmät erottaa aidosta siitä, että aito meripihka kelluu suolavedessä. Meripihka myös tuntuu iholla lämpimältä ja miellyttävältä.

Helmet eivät ole ainoita herkkähipiäisiä meren koruja, sillä niiden tapaan meripihkakin ansaitsee hienotunteisen kohtelun. Melko pehmeänä materiaalina se naarmuuntuu herkästi, eikä se pidä liuottimista tai kuumasta vedestä. Kankaalla hierottaessa sen pinta saa sähköisen varauksen, mitä muinaisina aikoina pidettiin merkkinä taikavoimasta. 

Hellaan viisaat vannoivat meripihkan parantavaan voimaan lähes joka sairauden kohdalla, ja jopa uskohpuhdistuksen isän Martti Lutherin sanotaan kantaneen meripihkaa mukanaan suojana munuaiskiviä vastaan. Suomessakin meripihkaa on käytetty lääkkeenä vielä 1800-luvulla, jolloin se auttoi ainakin koliikkiin ja kouristuksiin.

Taikaa tai ei, niin lähes mystistä kuitenkin on, että jos meripihkaa kuumentaa, siitä lähtee yhä voimakas, erehtymättömän selvä pihkan aromi. Se on metsän tuoksu. Tuoksu 50 miljoonan vuoden takaa.

Sulkeumat kuuluvat meripihkaan. Jokainen helmi on erilainen.

PS. Meiltä Suomestakin voi löytää pieniä paloja meripihkaa. Myrskyn jälkeen Nauvon lähistöllä saattaisi tarkkasilmäistä etsijää onnistaa.